20, hyl ja hyl. Tässä siis meidän sunnuntain kisojen saalis. Hurjilla tuloksilla ei päästy tälläkään kertaa juhlimaan, mutta kisaaminen tuntui tosi mukavalta :) Innostuin taas oikein todenteolla!!!

Ensimmäisen radan aloitus oli hauska. Rata alkoi 5 tai 6 hypyn suoralla kentän poikki, jonka jälkeen piti mennä putken taaimmaiseen päähän. En ole koskaan kokeillut kutsuhyppyinä noin pitkää suoraa, mutta nyt päätin kuitenkin uskaltaa :) Jätin Toivon lähtöön, kävelin suoran päähän ja kutsuin. Ja mitä tapahtuukaan. Ei yhtään mitään :) Toivo istuu kuin tatti lähdössä :)) Siirryin sitten vähän parempaan kohtaan, kutsuin Toivoa nimeltä ja heiluttelin vielä käsiänikin. Ja mitä nyt tapahtuu. Ei vieläkään yhtikäs mitään :) Siinä me sitten ihmetellään ja katsellaan toisiamme, Toivo kentän toisessa päässä ja mä toisessa. Pienen mietinnän jälkeen huudan vielä kerran, hieman jo reippaammalla äänellä, ja sitten Toivo lähtee. Ilmeisesti se ei vaan  ekoilla kerroilla ollut varma mitä huutelin ja päätti odotella rauhassa selkeämpiä ohjeita :P

Alkusuora meni oikein hyvin, mutta heti sen jälkeen tulikin sitten vaikeuksia. Pujotelun aloitus epäonnistui ja parissa kohdassa olin jälleen kerran aivan liian myöhässä :( Toivo ehti sujahtaa yhden esteen ohi ja pari rimaakin taisi tipahtaa.

Toisella radalla meno tuntui tosi kivalta. Toivo kuunteli hyvin ja teki parhaansa. Yhdessä kohtaa käänsin sitä liian voimakkaasti ja se ehti ampua väärään päähän putkea. Kaikki kontaktit sekä ekalla että tokalla radalla olivat varsin mainioita. Myös ylösmenot :))

Viimeinen rata olikin sitten hyppäri. Rata oli varsin helppo (niinkuin kyllä molemmat edellisetkin), estevälit pitkiä ja meno edelleen vauhdikasta. Tälläkin radalla olin tosi tyytyväinen Toivoon. Se oli edelleen mielettömän kultainen ja kuuliainen :) Hyppäsi hyvin ja olisi varmasti mennyt muutenkin hienosti, jos vain olisin osannut sitä ohjata. En kuitenkaan kääntänyt yhdessä mutkassa tarpeeksi ja Toivo valitsi välittömästi väärän esteen :( Sen jälkeen sählättiin vielä hetkisen aikaa, ennenkuin sain jälleen rytmistä kiinni.

Kaikenkaikkiaan oli todella mahtavaa kisata. Mitään ennakko-odotuksia ei ollut ja oma olo oli tästä johtuen varsin rento. Mä vähän luulen, että tykkään kisata kaikkein eniten juuri tällä tavalla. Tuloksella tai sijoituksella  ei ole kovinkaan paljon väliä, vaan paljon tärkeämpää on se miltä suoritus itsestä tuntuu.

1112525.jpg